Tietoja Tiinasta

Tiina Heikka on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja draamaohjaaja. Tiina on suorittanut myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Tiina on ollut mukana kehittämässä Sitran Tulevaisuustaajuus-työkalua ja suorittanut Tulevaisuustaajuuden valmentajakoulutuksen. Lisäksi Tiina on kouluttautunut erätaukodialogimenetelmän käyttöön.

Tiina on työskennellyt kunta-alalla 13 vuotta, joista viimeiset 8 vuotta kunnanjohtajana Lapinjärvellä kehittäen Suomen ensimmäistä ihmislähtöistä kuntaa. Tiina on työskennellyt muun muassa toimittajana, tiedottajana, puhelinmyyjänä ja taksikuskina.

Tiina perusti Tiina Heikka Oy:n vuoden 2022 alusta. Yritys on Tiinan nimellä, koska se antaa rajattomat mahdollisuudet tehdä mitä vain.

Tiina Heikka on iloinen ja piristävä fasilitaattori, joka haluaa valmentamisen kautta auttaa asiakasta toiminnan kehittämisessä sekä tulevaisuuden mahdollisuuksien löytämisessä – myönteisesti, ratkaisukeskeisesti ja ihmislähtöisesti. Tiina ei ole se konsultti, jonka perävalot jo vilkkuvat kun todelliset työt pitäisi aloittaa. Tiina on rinnallakulkija ja tukija, jolle voi soittaa sitten, kun ei ole ketään kelle soittaa.

Lisäksi on syytä mainita, että Tiinan nauru on aika kovaääninen.

Ole yhteydessä ja kysy lisää: Ota yhteyttä