Hymy pois pyllystä!
Naurun merkitys työyhteisöissä on valtava – sekä iso voimavara, että myös riski. Viime viikolla Kuntamarkkinoilla minulla oli keynote aiheesta Hymy pois pyllystä ja tällä viikolla katselen saamiani palautteita. Tavoitteeni puheenvuoroissani on nostaa esille tärkeitä asioita, mutta naurua ja huumoria hyödyntämällä. Uskon, että kun käsittelemme vaikeitakin asioita rennolla tavalla, saamme paremman lopputuloksen. Ja kuten puheenvuorossanikin kerron, nauru tekee vaikeiden asioiden käsittelystä helpompaa. Se vapauttaa luovuuden, parantaa suorituskykyä ja lisää kykyä keskittyä.
Ihanaa, että kuulijat ovat kokeneet saaneensa puheenvuorostani tärkeää asiaa, mutta samalla rentoutuneet. Just siihen mä tähtäänkin!
Palautteet
– Hauska ja viihdyttävä
– Hauska mutta täyttä asiaa!
– Hymy, ilo, heittäytyminen, osallistuminen, empatia, välittäminen
– Piristävä huumori- ja asiapläjäys
– Hauska, mutta silti sisälsi tärkeää asiaa
– Mukaansatempaava, sopivan rento. Tärkeän asian äärellä. Hymyn ja naurun tulee kuulua työssä ja työpaikalla.
– Yllättävä mutta positiivisella tavalla, mukaansatempaava ja samalla täyttä asiaa. Helppo kuunnella.
– Hyvänmielen esitys, joka kruunasi päivän
– Piristävä, iloinen, hymyn kasvoille saava, herättelevä, hauska
– Hersyvä
– Hauska
– Piristävä, hauska
– Positiivisella tavalla ajatuksia herättelevä. Käytän paljon iloisuutta ja naurua jo pelkässä olemuksessani. On siis hyvä myös muistaa se toinenkin puoli, onko vastaanottaja valmis nauruun. Onko ok käyttää mustaa huumoria, onko ok vain hymähtää. Tätä sanomaa olisi ilo jakaa muillekin, tästä tulen keskustelemaan johtajiemme kanssa.
– Huikea esitys jonka jokaisen tulisi kuulla erityisesti ylimmän johdon
– Eloisa, iloinen, tärkeä, muistuttava, hauska, merkityksellinen
– Erilainen, mukaansatempaava, ajatuksia herättävä
– Voimaannuttava ja rentouttava, hartiat laskeutuivat ja niskakipu vaimeni 😀
– Piristävä, herättelevä
– Hauska ja viihdyttävä
Kiitos! ❤️
#keynote #nauru #työ #työyhteisöt #johtaminen