Mitä opin yrittäjyyden ensimmäisenä vuonna?

Mitä opin ensimmäisenä vuotena yrittäjänä?

Mikään ei korvaa hyvää kirjanpitäjää. Valitse luotettava tilitoimisto ja ohjelmistot, joilla laskutus ja saatavien seuranta sujuu helposti. Tämä on kustannuksiltaan yllättävän pieni satsaus verrattuna siihen, miten paljon työaikaasi vapautuu. Näissä kustannuksissa ei kannata säästää, koska vähemmän stressaantunut yrittäjä tekee parempaa tulosta. Taloutta pitää myös itse suunnitella ja seurata. Kun olet budjetoinut yrityksen menot ja tulot sekä seuraat niiden kehitystä, ei pääse verottaja tai muukaan taho yllättämään.

Kasvu ei ole ainoa tapa menestyä. Yrittäjä voi itse määrittää sen, mikä on hänelle menestymisen mittari. Jatkuva kasvun ajatus voi jopa eriyttää niistä tekijöistä, joiden takia alun perin lähti yrittäjäksi. Kasvun myötä voikin käydä niin, että työsi on aivan jotain muuta kuin mitä oikeastaan halusit. Menestymistä ei mitata liikevaihdolla vaan hyvinvoinnilla.

Nykyään ajatellaan, että yrityksen pitää esimerkiksi sosiaalisen median kautta tuoda omaa osaamistaan esille. Oikea kanava on tarkkaan valittava. Miksi laittaa aikaa TikTokkiin, jos se ei ole yrityksesi markkinointistrategian mukaista eikä yrityksesi kohderyhmä edes ole TikTokissa. Älä vertaa itseäsi muihin, somessa tai muutenkaan.

Kärsimysyrittäminen on Suomessa hyvin yleistä. Eikö yrittämisen kautta ole kuitenkin juuri mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin ja miten aikansa käyttää? Yrittäjä saa pitää lomaa ja nauttia elämästään. Vapaa-ajalla ladataan ne akut, jotka mahdollistavat yrittämisen. Ole vapaalla silloin, kun asiakkaat eivät sinua tarvitse ja töissä silloin kun suurin osa asiakkaistasi sitä odottaa.

Verkostoidu. Yhdessä on mahdollisuus palvella asiakkaita paremmin. Verkostoissa opit ja saat vertaistukea. Yksin ei kannata jäädä, koska silloin tippuu kehityksen kelkasta, oma ajatusmaailma kapeutuu ja myyntiäkin joutuu tekemään huomattavasti tylsemmillä tavoilla kuin omassa verkostossa tuttuja ihmisiä kohdaten.

Pidä huolta omasta osaamisestasi. Asiakkaat odottavat, että yrittäjä on ajan tasalla oman alansa kehityksestä ja osaa myös tarvittaessa auttaa asiakkaan ongelmien ratkaisemisessa. Ilmaista koulutusta on tarjolla pilvin pimein. Itsensä kehittäminen tuo myös itsevarmuutta niihin hetkiin, kun etenkin uutena yrittäjänä ajattelee, että ei musta ole mihinkään.

Myynti, joka ei johda kauppoihin, aiheuttaa pettymyksen tunteita. On opittava käsittelemään näitä tunteita ja hyväksymään se, että kaikki eivät osta sinulta. Keskitä voimavarasi niihin, jotka ostavat. Se asia vahvistuu, mihin oman aikasi ja ajatuksesi laitat.

Yrittäjyys on arvostettava työ. Jos koet, että sitä ei arvosteta, ala itse arvostaa yrittäjyyttä enemmän. Muistatko itse ostaa tutulta yrittäjältä? Suositteletko kaveria? Vain toisiamme tukemalla voimme muuttaa käsityksiä yrittäjyydestä vielä myönteisempään suuntaan.

Yrittäjäksi lähteminen ei kaduta. Ja jos joskus alkaisi kaduttaa, yritystoiminnan voi myös lopettaa.

Teksti on julkaistu Loviisan Sanomissa 17.1.2023.

Kirjoittaja on lapinjärveläinen muutos- ja johtajuusvalmentaja sekä organisaatioshamaani.

#muutos #muutosvalmennus #yrittäjyys #johtaminen

Vastaa