Mitä sä muuten oikein teet? Ja miten sä kehität itse itseäsi?

Täällä ovat kuukaudet kipittäneet eteenpäin ja näyttää siltä, että ensimmäinen vuosi yrittäjänä alkaa jo kääntyä loppupuolelle. Aika on mennyt todella nopsaan. En ole päivääkään katunut siirtymää yrittäjäksi, vaikka toisinaan onkin pelkoja sen suhteen, että miten pärjään ja kantaako tämä tulevaisuuteen. Toisaalta asiakkaita on riittänyt eikä olla konkurssissa niin asiathan ovat hyvin.

Mä haluan vastata pariin kysymykseen, joita multa on kysytty tässä useinkin. Ensimmäinen on se, että mitä mä oikein teen. Monet yrittäjät keskittyvät vain tiettyihin asioihin ja varmaan olisikin helpompi myydä vain tiettyjä palvelukokonaisuuksia. Mutta mä haluan auttaa kokonaisvaltaisesti asiakkaita ja myös itse hyödyntää omaa osaamistani laajasti. Autan siis asiakkaita heidän tarpeen mukaisesti, niissä asioissa, joissa mä osaan. Niissä, missä en osaa, mä ohjaan oman tietämykseni mukaan jollekin muulle parhaalle asiantuntijalle.

Tässä kuitenkin listaa siitä, mitä mä teen.

  • Muutosvalmennukset johdolle/esihenkilöille sekä henkilöstölle, joko pidempinä kokonaisuuksina (esim. 4 X 2 h)  tai lyhyenä herättelevänä puheenvuorona (45-60 min), viitekehyksenä valinnan teoria, menetelmänä myös draama, eli esim. esitän muutosvastarintahahmoja ja vuorovaikutuksen tilanteita.
  • Vuorovaikutusta ja läsnäoloa tulevat draamapajat – kun halutaan tarjota ihmisille hetki rauhoittua ja keskittyä, mutta hauskalla tavalla. Toimii tyhynä sekä porukan yhteen hitsaavana elementtinä. Yksi kiva kokonaisuus myös BILEET, jossa draamapajassa juhlitaan esim. jonkin muutoksen läpivientiä tai sen välietappia uudella tavalla.
  • Tulevaisuustyöpajat, pohjautuen Sitrassa kehitettyyn tulevaisuustaajuuteen – lähinnä siis tulevaisuustyöskentelyn alkutaipaleelle vahvistamaan ajattelua, että tulevaisuus ei tule vaan se tehdään.
  • Johtamismentorointi – yksilöllinen valmennus, esim. 5 krt, jossa mentoroinnin kautta vahvistetaan ihmisen omaa johtamispolkua ja tavoitteita. Yksityisen tai julkisen puolen johtajille.
  • Apu kunnille erilaisiin haastaviin tilanteisiin esim. liittyen kehittämiseen, talouden tasapainotukseen, henkilöstöhaasteisiin tai halutaan kehittää myönteisen viestinnän ja kehittämisen ilmapiiriä ja kulttuuria.
  • Apu yrityksille esim. tilanteisiin, joissa tarvitsee hallinnon tulkkia, asioinnit kuntien kanssa tai rahoitushakemukset (esim. Ely).
  • Idea- ja kehittämispajat, osallistaminen ja ihmislähtöisten toimintatapojen jalkauttaminen organisaatioihin.
  • Inspiroivat puheenvuorot, mm. muutoksesta, vuorovaikutuksesta, ihmislähtöisyydestä, yhteiskehittämisestä tai osallistamisesta.
  • Lyhyet puheenvuorot/koulutukset, esim. Ihmislähtöinen myynti tai Asiakkaan kohtaamistaidot -koulutus, mm. kesälääkäreille olen vetänyt tätä.
  • Hanketuki – hankkeistamiseen ja ideoitiin. Lähinnä kunnille tai yritysverkostoille.
  • Kirjoitustyöt – biisisanoitukset ja lehtijutut.
  • Ja näitä sitten eri tavoin yhdistellen. 😉

Toinen kysymys onkin sitten ollut se, miten mä itse pidän omasta osaamisestani huolta. Tänä vuonna oman kehittymisen painopistealueina ovat olleet yrittäjän perustaitojen haltuunotto sekä biisisanoitusten tekemisen opettelu. Ja nyt loppuvuodesta mä olen käynnistänyt coachingin sertifikaatin lyhytopinnot ja teen tätä oman työni tueksi. Mulla on realiteettiterapian sertifikaatti ja tämä tukee sitä hienosti.

Toivottavasti tämä avasi hieman lisää sitä, mitä mä teen. Toisaalta, tässä on paljon muutakin mitä haluan vielä tehdä. Ja pysyä myös avoimena niille asioille, joita mä en itse osaisi edes keksiä. Mulle voi siis aina soittaa hullujenkin ideoiden tai vaikeiden kysymysten keskellä.

Ihanaa marraskuuta! <3

#muutosvalmennus #johtaminen #yrittäjyys

Vastaa